Nyt siis vuorossa marmatusta aiheesta rakastamisen ja rakastumisen ero. Harmillisen monet ihmiset vaikuttavat kykenemättömiltä hahmottamaan eroa näiden kahden asian välillä...

Väite 1: Rakkaus on tunne.
Väite 2: Rakkautta on monenlaista.
Allekirjoitatteko?

   Tunteet voivat esiintyä joko ohimenevinä tunnetiloina (esim. pelästyt jotakin) tai kestävämpinä mielialoina (esim. olet surullinen jostakin). Ensinmainittu pelko on kokonaisvaltainen tunnetila - pelästyessäsi et pysty ajattelemaan juuri muuta kuin pelkosi aiheuttajaa ja selviytymiskeinoa uhkaavasta tilanteesta, vaan olet täydellisesti pelkosi vallassa. Jos rakkaus olisi tällainen tunne, rakastava ihminen ajattelisi koko ajan kaikkia rakastamiaan ihmisiä, eikä pystyisi keskittymään mihinkään muuhun. Joku voisi sanoa tähän, että sitähän se rakkaus teettääkin, mutta rakastava/rakastunut ihminen pystyy tunteistaan huolimatta esim. suunnittelemaan ostoslistan, mihin araknofoobikko puolestaan ei kykene ennen kuin hämähäkki on listitty tai hän on päässyt hämähäkittömään tilaan.
   Jos rakkaus siis on tunne, sen täytyy siis olla pikemminkin mieliala kuin tunnetila. Monilla ihmisillä mielialat saattavat kuitenkin heitellä reippaasti jo yhden päivän sisällä, kun taas rakkaus kestää pitkiä aikakausia (nk. ehdoton rakkaus, ei romanssimainen "rakkaus"). Joku voi hyvin kertoa olleensa viime aikoina surullinen tai iloinen, mutta harvoinpa ihmiset kertovat olleensa erityisen rakastavaisia - mitä sellainen edes tarkoittaa?. Surullisella ihmisellä ikävät ajatukset ja surun aiheuttaja ovat koko ajan läsnä, vaikka henkilö onnistuisikin painamaan ne taka-alalle suoriutuakseen töistä, arjesta ja elämästä. Rakastetut ihmiset varmasti ponnahtelevatkin vähän väliä mieleen; tämä olisi hänestä ja hänestä hauskaa, täytyy muistaa kertoa hänelle tästä. Rakkaus eroaa mielialoista mm. siinä, että rakkaus vaati kohteen/lähteen, kun taas ihminen voi olla iloinen, surullinen tai väsynyt ilman syytä.

Ihmiset jotka väittävät rakkauden olevan tunne, eivät kai vain ole pohtineet kylliksi sanojen merkityksiä. He sekoittavat rakkauden rakastumiseen ja väittävät näin rakkauden olevan tunne, vaikka tarkoittavatkin että rakastuminen on tunne. Rakastuminen onkin se tunne, joka saa mielialan sinkoamaan pilviin ja aiheuttaa jonkinasteista irtautumista todellisuudesta, se tunne, jossa mm. dopamiini ja serotoniini virtaavat elimistössä ja noradrenaliini saa hormonit hyrräämään. Ja tällaisia reaktioita ei varmasti tapahdu perheenjäsenissäni ja ystävissäni silloin kun he odottavat minun tapaamistani!

Tässä siis jälleen suosituksia parempaan kielenkäyttöön:

Rakkaus, rakastaminen = epäitsekästä ja ehdotonta välittämistä toisesta ihmisestä, hänen onnellisuutensa tavoittelua, hänen parhaansa ajattelua
Rakastuminen = sama kuin ihastuminen, paitsi että rakastunut on kohteeseensa kiintyneempi kuin ihastunut ja/tai välittää kohteestaan
Rakkaudentunne = kiintymyksenpuuska, jossa ymmärretään omien tunteisen syvyys tai tunnetaan yhtäkkiä halua osoittaa rakkauttaan sen kohteelle, vaikkei tämä sillä hetkellä erityisemmin tarvitsisikaan läheisyyttä, ymmärtämistä tai hemmottelua

Rakkaus ei siis ole tunne vaan tunneside tai suhtautuminen toiseen ihmiseen. Sitä voisi verrata vaikka vihamielisyyteen: rakastava ihminen toivoo rakastetulleen hyvää, vihaava ihminen vihatulleen pahaa. Yleensä rakastunut/vihaava ihminen myös toivoo saavansa itse tuottaa tämän onnen/harmin. Viha voidaan nähdä tunteena samoin kuin rakastuminen tai rakkaudentunne ("pitääkö sen saakelin naapurin aina vinguttaa sitä viuluaan") mutta vihamielisyys rakkauden tavoin on kestävämpää - vaikka viha laantuisi, vihamielinen suhtautuminen vihattuun henkilöön (vaikkapa entiseen pomoon) saattaa olla jäljellä yhä silloinkin, kun se seuraavan kerran tulee ajankohtaiseksi (törmää entiseen pomoon jossain muualla).

Rakkautta ei myöskään ole monenlaista. Yleensä ihmiset haluavat nähdä rakastamisen yhdenlaisena ja rakastumisen toisenlaisena rakkautena, mutta rakastuminen on "vain" väkevää ihastumista, ei rakkautta - ne ovat täysin eri asia. Erityisen selkeänä nämä ihmiset näkevät eron parisuhteessa tunnettavan rakkauden ja muita ihmisiä kohtaan tunnettavan rakkauden välillä. Parisuhteen rakkaus voi näyttäytyä tyystin erilaisena, koska siihen sekoitetaan rakastuminen. Se myös yleensä korostuu, koska se on yksilön elämän ja tulevaisuuden kannalta merkityksellisin ihmissuhde, kun taas vanhemmat ovat jo menneisyydessä. Kannattaa myös tarkastella kriittisesti lasten rakkautta vanhempiaan kohtaan - ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä, että turvallisen lapsuuden elänyt lapsi rakastaa vanhempiaan, mutta näistä eivät läheskään kaikki ole valmiita tekemään edes pieniä uhrauksia vanhempiensa eteen, puhumattakaan siitä että esim. uhraamalla omaa aikaansa ja vaivaansa viivyttäisivät vanhempien muuttamista vanhainkotiin. Ystäviäänkin voi rakastaa, mutta useimmiten kyse on "vain" välittämisestä, sillä ystävyys ei helpolla ole ehdotonta (joka käytännössä merkitsee lakkaamatonta ja kaikesta riippumatonta) tai edes epäitsekästä.