Törmäsin tänään listaan jossa esitellään näkemyksiä siitä, miksi pyöreät naiset ovat hoikkia parempia seurustelukumppaneita, ja päätin sitten ajankuluksi kommentoida. Lista löytyy ainakin täältä. Kommentoin siis kirjoituksessani tuota suomenkielistä listausta, alkuperäistä en ole lukenut.

1. Monet hoikat ihmiset ovat luonnostaan hoikkia eivätkä vahdi syömisiään, tai pitävät itsensä kunnossa harrastamalla liikuntaa, jolloin herkuttelusta kertyneet kalorit palavat helposti - joko liikuntaharrastuksessa itsessään tai sen ansiosta, että urheilu saa aineenvaihdunnan toimimaan tehokkaammin ja treenatut lihaksetkin kuluttavat enemmän kaloreita. Pullean ihmisen myös luulisi laihaa todennäköisemmin olevan laihdutuskuurilla. Toiseksi, jos itse saa nautiskella ravintolassa oman makunsa mukaan, tuskin toisen lautasen sisältö kovin paljoa kiinnostaa. Ja sitäpaitsi - mikäli esimerkin mies sattuisi olemaan vanhanajan herrasmies joka maksaa naisen laskun, tulisi hoikan naisen hypoteettinen minisalaatti ekstrakokoista pihviä ja ylihintaista jälkiruokaa halvemmaksi! Jos taas esimerkin mies ei ole herrasmies, on hoikempi nainen pulleaa helpompi juottaa hiprakkaan...

2. Toisessa väittämässä on täysin virheellinen lähtökohta, jonka mukaan kaikki laihat olisivat kauniita. Lisäksi myös johtopäätös on ainakin minun keittiöpsykologisen analyysini mukaan täysin nurinkurinen: erittäin usein pettäjät ja monia miehiä/naisia pyörittävät ihmiset pönkittävät toiminnallaan huonoa itsetuntoaan; todistelevat viehätysvoimaansa itselleen tai hakevat sillä (lähinnä miesten tapauksessa) hyväksyntää kavereiltaan. Myös oman kokemukseni mukaan niillä, jotka kokevat itsensä miellyttävän näköisiksi ja haluttaviksi (koosta riippumatta), ei ole tarvetta osoittaa itselleen tai muille, että vientiä löytyy - he tietävät sen muutenkin. Tämä ei ole sidoksissa niinkään ulkonäköön kuin itsetuntoon. Esimerkin kaunotar saa jatkuvasti kuulla kehuja ulkonäöstään, joten miksi hän tuntisi tarvetta testata vetovoimaansa käytännössä? Sen sijaan ihminen, joka ei ole sinut itsensä (tai esimerkiksi ylimääräisten kilojensa) kanssa, saattaa tiedostamattaan tai puolitietoisesti hyppelehtiä sängystä sänkyyn saadakseen muilta ihmisiltä "todisteita" viehättävyydestään. Lisäksi harvoin kehuja kuuleva saattaa herkemmin langeta niihin harvoihin jotka häntä imartelevat, kun taas runsaammin kehuja keräävä on sanahelinään jo tottunut.

3. Varokaa lentävää puujalkaa: totta kai pullukat ovat saaneet enemmän harjoitusta suutyöskentelylleen, hah hah! Naisena en voi kommentoida suuseksiasiaa muuten kuin huomauttamalla, että otsikon mukaan listassa kehotetaan pitämään pullukkaa tyttöystävänään. Seurustelusuhteessa ei pitäisi olla mitenkään vieras asia kehittää yhteistä seksiä parempaan suuntaan ja jakaa omia mieltymyksiään. Alkuperäisen kirjoittajan mukaan ero pulleiden ja hoikkien suuseksitaitojen välillä johtuisi siitä, että pulleat joutuvat miellyttämään muilla tavoin kuin silmää hivelemällä (tämäpä varmasti kutkuttavaa kuultavaa pyöreämmille ihmisille, jotka luulivat kumppaninsa pitävän heidän ulkonäöstään...) Näin ollen kirjoittajan olettamat puutteet hoikkien suuseksitaidoissa korjaantuisivat silkalla harjoittelulla, siis varsin helposti. Estottomuus taas ei liity ihmisen kokoon vaan ihmisen itsetuntoon, luonteeseen ja mieltymyksiin. Lisäksi herää kysymys, kuinka moni mies haluaa seurustelukumppanin, joka on valinnut käyttää suuseksitaitojaan keinona herättää vastakkaisen sukupuolen kiinnostus...? Eihän niitä toki muita valttikortteja olekaan kumppania metsästettäessä kuin ulkonäkö ja tavaransa jakaminen - hiiteen ystävällisyys, fiksuus, keskusteleminen, huumorintaju, hauskojen tempausten keksiminen...

4. Pikkutarkkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen hoikka vai pyöreä. Myöskään sillä, nipottaako joku kampauksestaan, ei ole mitään tekemistä painon kanssa. Itseasiassa kampaukset, kengät ja laukut tuntuvat olevan pyöreiden ihmisten epäpyhä asustekolminaisuus - niissä kun ei voi näyttää lihavalta samoin kuin vaatteissa. Vaan hetkinen, vääränlainen hiusmallihan saattaa pyöristää kasvoja entisestään! Tällaisella (pöljällä) päättelyllä pyöreä saattaisi välittää kampauksestaan hoikkaa enemmän. Sitäpaitsi, jos nainen suostuu harrastamaan seksiä vain sellaisissa asennoissa joissa hänen kampauksensa ei kärsi, taitaa tältä puuttua jotain oleellista sieltä kampauksen uumenista, oli hän sitten pullea tai hoikka. Lievästi vakavoituen: vain vaikeista sairauksista kärsivät ihmiset voivat "hajota" toisen ihmisen normaalissa käsittelyssä. Hoikemmat ovat usein myös notkeampia ja sikäli "vähemmän helposti rusentuvia". Lisäksi hoikan, nostettavan, kokonaan syleilyyn suljettavan naisen kanssa mies voi tuntea itsensä Mieheksi isolla ämmällä (joskaan ei kirjaimellisesti).

5. Nostelee kumppaniaan seksin aikana? Puhtaasti akrobaattisia suorituksia näkee harvemmin edes pornovideoissa - vai olenko ymmärtänyt "nostelemisen" jotenkin väärin tai nähnyt poikkeavaa pornoa? Asennoissa joita minulle tulee "nostelusta" mieleen, on kyse enemmänkin itsetarkoituksellisesta kikkailusta kuin nautinnon saavuttamisesta. Oletankin että "nostelu" tarkoittaa asentoja joissa miehen on tuettava tai kannateltava naista. Luulisi muuten hoikasta olevan helpompi ottaa kiinni - voi pidellä juuri vyötäröltä tai pakaroista, ilman että täytyy arvuutella, mistä jenkkakahvasta tai selluliittimakkarasta kuuluisi tarttua. On myös aika kaukaahaettua ajatella, että seksin pitäisi käydä kuntoilusta - eiköhän sitä useammin harrasteta nautinnon tai läheisyyden takia. Jos kuitenkin oletetaan, että kuntoilullisuus on jokin tavoiteltava bonus seksiin, niin hoikemmat ovat paitsi notkeampia ja taipuvat useampiin asentoihin, he myös todennäköisesti jaksavat kauemmin väsymättä - ja useammin. Lisäksi on realistisempaa kuvitella, että mies jaksaisi kannatella noin viisi- tai kuusikymmentä kiloista naista ja nauttia samalla itsekin seksistä, kuin että hän jaksaisi tukea noin sata- tai sataviisikymmentä kiloista keijukaista. Koska alkuperäisessä jutussakin kyse on edelleen seurustelusta, tulee ottaa huomioon myös se, että ainakin omien havaintojeni mukaan hoikemmat kävelevät ja pyöräilevät enemmän (sekä muutenkin harrastavat enemmän liikuntaa), jolloin heistä voisi seurustelusuhteessa saada liikuntaseuraa. Sohvanpohjalla makaava pullukka taas saattaisi houkutella miehenkin perunoimaan kanssaan television äärellä. Huomautettakoon myös, että ylipaino vähentää seksuaalisia haluja. [En kyllä edelleenkään ole varma, mitä "nostelemisella" tarkoitetaan. Eräs eksäni sanoi tykkäävänsä siitä että hoikkia naisia voi "heitellä" sängyssä, mutta en kyllä olisi mitään hänen liikkeistään kuvaillut "heittelemiseksi". Huvittaa tuo aloitus: "Jos mies on seksin aikana aktiivinen ja nostelee kumppaniaan..." Heh, tuon voisi tulkita niin kuin nostelu olisi ainoa mahdollinen aktiivisuuden osoitus ja halvaantuneena lahnana röhnöttäminen se toinen, ihan hyväksyttävä vaihtoehto.]

6. Kyllä sitä kahden hoikankin ihmisen nukkuessa ihot vastakkain alkaa hikikarpaloita jossain vaiheessa vieriä siihen malliin, että on pakko hivuttautua kauemmas toisesta vaikka olisi kuinka rakastunut. Lisäksi pyöreämmät ihmiset usein kokevat ilman kuumemmaksi ja hoikemmat viileämmäksi, joten jos haluaa "lämmikettä" peiton alle, on kylmyyttä kammoava hoikka helpompi saada pysymään siellä kuin kuumuutta kavahtava pullukka, jonka on potkittava peitto ennen pitkää pois. Käsi tai jalka ei myöskään puudu yhtä nopeasti kuin pullean kanssa, jos se jää nukahtaessa hoikemmanpuoleisen naisen alle.

 

Enpä ole aivan varma miksi jaksoin edes kommentoida noin naurettavaa väitelistaa - blogisuoni kai sattui sykkimään juuri oikealla hetkellä, tai sitten näin surkuhupaisassa listassa hyvän tilaisuuden yrittää olla hauska. Pyöreämmille ihmisille huomatuksena - tiedän että minunkin tekstini sisältää joitain yleistyksiä ja ehkä jopa loukkaavia kohtia, mutta se on vastine pulleita tyttöystäviksi puoltavalle listaukselle joka mielestäni suomii hoikkia ja yleistää vielä rankemmin (ja perusteettomammin, kuten siinä omituisessa kampaus-kohdassa) kuin minun kirjoitukseni. Lisäksi "hoikat ihmiset" on helpompi lokeroida - ihminen voi olla vain tietynverran hoikka (ennen kuin menehtyy), kun taas ylipainoisia on hiukan tukevista aina sellaisiin, jotka eivät pysty edes istumaan enää - minun oli siis vaikea kohdentaa vastinettani kunnolla ( eihän sitä tiedä, tarkoitetaanko "pullukalla" hiukan pyöreää vai onko se - kuten niin usein - kiertoilmaisu ihan kunnolla hätävarastoa vyötärölleen keränneelle?) Itseasiassa alkuperäinen pyöryköitä hehkuttava kirjoitus tulee myös haukkuneeksi tukevampia naisia - siitähän paistaa läpi, että pyöreämpi ei voisi olla ulkoisesti viehättävä. Alleviivaan vielä etteivät minua pulleat ihmiset ärsytä, vaan hoikkien mollaaminen ja omituisten, vääristyneiden ennakkoluulojen viljely - kuten että hoikat eivät muka söisi tai nauttisi ruoasta - pötyä.

   Rohkenen epäillä, että sinäkin joka tätä mahdollisesti luet, olet joskus lapsena saanut kasvattajiltasi ainakin tukkapöllyä, nipistelyä tai luunapin. Ensinmainittua minä ainakin olen saanut. Eihän se niin hirveästi sattunut, mutta oli melkoisen nöyryyttävää - ja pelottavaakin, kun vanhemmat sillä lailla hurjistuivat.
   Minulle ei kuitenkaan jäänyt siitä minkäänlaisia traumoja. Siksi ajattelinkin pitkään, että lasten kohtuullinen kurittaminen on hyväksyttävää - mitä haittaa siitä muka on lapselle, paitsi lievä hetkellinen kipu? Ja sitä paitsi, eiväthän minun vanhempani ole voineet tehdä mitään väärin!
   En osaa perustella aiempaa kantaani asiaan tuon paremmin, sillä minun on vaikea ymmärtää, miten olen ennen saattanut olla tuota mieltä. Väittelin tästä kerran erään alalle opiskelleen kaverini kanssa. Pitkäksi venähtäneen keskustelun seurauksena huomasin ymmärtäväni hänen näkemystään aina vain paremmin. Lopulta jouduin kyseenalaistamaan oman mielipiteeni ja huomaamaan, että kaverini perustelut kävivät paremmin järkeen ja olivat suoremmassa linjassa mm. arvomaailmani ja monien sellaisten asioiden kanssa, joita olin oppinut psykologiasta.
   Lapset oppivat mallista (vrt. esim. Bobo-nukkekoe), ja omat vanhemmat ovat yleensä lapselle se tärkein esimerkki. Jos vanhempi kurittaa lastaan fyysisesti menettäessään malttinsa, lapsi oppii, että on hyväksyttävää käydä toiseen käsiksi, jos on tarpeeksi turhautunut. Kuten usein hoetaan, lapset oppivat teoista, eivät sanoista. Vaikka vanhemmat sanoisivat, että väkivalta on väärin, on lapsen vaikea sisäistää tätä, jos häneen kohdistetaan - hyvää tarkoittavaakin - väkivaltaa. Tämä tulee helposti heijastumaan myöhemmin esimerkiksi lapsen tulevissa parisuhteissa. Jos toinen “ei vaan millään ymmärrä”, sitä voi vähän tönäistä, ehkä jopa läimäistä. Lapsi kyllä yhdistää oman huonon käytöksensä väkivaltaiseen rangaistukseen, mutta tästä saattaa seurata se, että joutuessaan mahdollisesti myöhemmin elämässään koulukiusatuksi tai väkivaltaiseen parisuhteeseen, hän otaksuu sen olevan seurausta omasta kuvitellusta “huonoudestaan”, siis hänen omaa syytään. Lisäksi lapsi saattaa oppia, että asiaa X ei kannata tehdä, koska siitä seuraa kipua, sen sijaan että hän oppisi, että asiaa X ei kannata tehdä, koska siitä seuraa esim. vanhempien paheksuntaa ja pettymystä. Jälkimmäinen tukenee paremmin lapsen moraalista kehitystä, vaikka toki vanhempien paheksunta ja pettymyskin ovat välteltäviä rangaistuksia siinä missä kipukin.
   Joidenkin mielestä fyysinen kurittamattomuus kasvatuksessa on yhtä kuin vapaa kasvatus tai “lepsuus”. Aikuiselta ihmiseltä tällainen ajattelutapa osoittaa sangen ikävää mustavalkoisuutta. Vanhemman auktoriteetin pitäisi perustua johonkin aivan muuhun kuin fyysiseen ylivoimaisuuteen. Lisäksi on kysyttävä, että kuinka moni käyttäisi väkivaltaa toiseen aikuiseen, joka käyttäytyy lapsellisesti ja turhauttavasti? Lapsetkin ovat ihmisiä joilla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen kuten aikuisillakin. Miten he oppivat kunnioittamaan toisten koskemattomuutta, jos heidän omaansa ei kunnioiteta?
   En ole vanhempi, mutta minun on helppo kuvitella, että vanhemmuuden haasteissa houkutus mennä sieltä missä aita on matalin, on välillä liian suuri, ja joskus se saattaa tarkoittaa läimäytystä tai tukkapöllyä. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä. Silti ihmisten olisi hyvä kysyä itseltään, onko pidemmällä aikavälillä kuitenkaan kannattavaa opettaa lapsille, että toiseen käsiksi käyminen on “joskus” hyväksyttävää

Sinulla on viisi sekuntia aikaa nimetä karismaattinen nainen. Nopeasti nyt, sekunti kului jo!

Älä sure - minä jouduin pohtimaan ainakin kymmenisen minuuttia. Hokiessani sanaa "karismaattinen" ajatuksissani mieleeni pyyhälsi vain kuvia vähintään kolmekymppisistä, sänkisistä miehistä joilla on vetoavat silmät. Lopultakaan en keksinyt muita "karismaattisia naisia" kuin Ellen de Generesin (jonka Livillä pyörivä show on muuten mielestäni tylsä). Hän lie itsevarma esiintyjä, luottamusta herättävä, miellyttävä, ihailtu ja antaa itsestään melko älykkään vaikutelman - kaikki edellämainitut piirteet liittyvät tavalla tai toisella karismaan. Mitä karismasta - tai meistä naisista - kertoo se, että ainoa mieleeni juolahtava karismaattinen nainen on lesbo, jolla ei ole selvästikään samanlaista tarvetta miellyttämällä miellyttää yleisöä kuin julkisuuden naisilla yleensä? Kun asiaa ajattelee, karismaattiset miehetkään eivät tietoisesti pyri miellyttämään, vaan onnistuvat tekeään sen olemuksellaan.
Mieleeni tuli myös muutamia muita naisia aivojeni "politiikka" ja "historia" -verkostoista, joiden arvelen saattaneen olla karismaattisia vaikuttajia, mutten osaa sanoa, oliko esimerkiksi Äiti Teresa karismaattinen. Ehkäpä olen liian nuori kirjoittamaan tästä aiheesta, kun en ole seurannut uutisiakaan kuin noin vuosikymmenen?

Googletin "karismaattinen nainen" ja odotusteni mukaisesti Paula Koivuniemi vilahti hakutuloksissa.(Niin, hänkin tuli sitten lopulta mieleeni, kutsutaanhan häntä usein karismaattiseksi.) Laulajia, kitaristeja ja näyttelijöitä pidetään usein karismaattisina, samoin mm. poliitikkoja ja opettajia - esiintyjiä ja puhujia. En kuitenkaan tiedä onko lava-karisma välttämättä aitoa karismaa - jos yleisössä on hyvä tunnelma, keikkakokemuksesta tulee helposti onnistunut ja mieleenpainuva, oli artistilla asian kanssa paljonkin tekemistä tai ei. Karisma on enemmän kuin hyvää esiintymistä tai menestymistä ammatissaan - karismaattinen ihminen saa muiden mielenkiinnon heräämään ja tuntemaan jonkinlaista vetoa itseään kohtaan, nostamaan hänet mielissään hieman toisten yläpuolelle. Hakutulosten perusteella naisia kuvataan usein karismaattisiksi silloin, kun kenties yhtä osuva sana olisi "lumoava" tai "taitava". Karisma tunnutaan myös yhdistettävän kauneuteen silloin, kun on kyse naisista.

Karismaattiset ihmiset ovat harvoin täydellisiä - vastapainona karismalle voi ilmetä synkkiä puolia, liikaa periaatteellisuutta, äkkipikaisuutta, omituisuutta, hyviä tapoja tai jopa lakia uhmaavia ajattelu- ja toimintamalleja. Toisinaan taas karismaattiset miehet ovat naisten mielestä puoleensavetäviä, vaikkeivät olisi juuri minkään näköisiä. Karismassa onkin enemmän kyse olemuksesta, toiminnasta, älykkyydestä, käytöksestä ja retoriikasta kuin ulkonäöstä.

Keksin pari syytä siihen, miksi naisia miehiä harvemmin pidetään karismaattisina. Naiset ovat tunnetusti kateellisia ja kyräileviä, eivätkä välttämättä halua antaa tunnustusta muille naisille. Karismaattiset naiset eivät saa "karismaattisen" asemaa myöskään miesten silmissä, sillä miehet saattavat vierastaa naista jolla on karismaatikon piirteitä kuten voimakastahtoisuus tai autoritaarisuus. Toisaalta naiset eivät ehkä yhtälailla kehitä itsessään karismaan kytköksissä olevia piirteitä. Lisäksi karismaattinen ihminen on oivaltanut, ettei kaikkien tarvitsekaan pitää hänestä - naisethan murehtinevat miehiä useammin sitä, mitä muut heistä ajattelevat.

Jos joku nyt sattuu tätä lukemaan ja hänelle tuli "karismaattisesta" mieleen heti joku tietty henkilö, hän voisi julkistaa assosisaationsa kommenttilaatikossa :)

   Eihän sitä kukaan voi osata. Nostaa jalkaa kaasupolkimelta, painaa jarrua, ja sitten vielä pitää kytkintä alhaalla samalla kun keventää vaihdetta. Suoritus on motorisesti ja älyllisesti ylivoimainen. Kun siihen vielä lisätään mahdollinen vilkkujen käyttö mikäli käännytään, on tehtävä mahdoton. Ihan sama tuleeko jostain suunnasta lapsia tai likinäköisiä, nyt painetaan kaasua ja toivotaan että jalankulkijat huomaavat ja pysähtyvät ajoissa. Ja mikä se kuollut kulma olikaan?
   Monelle autoilijalle on niiden asfalttiin maalattujen seeprakuvioiden funktio jäänyt käsittämättömiin. Jotain ukkeleita niillä näkyy tallustelevan, toivottavasti älyävät tarkastaa, ettei missään suunnassa näy autoja eikä niiden ääntä kuulu mistään, ennen kuin ylittävät kadun.
  Lain mukaan autoilijoiden tulisi väistää jalankulkijoita, jotka ovat suojatiellä tai juuri astumaisillaan valkoraidoitukselle. Monet vaikuttavat kuitenkin kuvittelevan, että jalankulkijoiden tulee väistää autoilijoita ja odottaa suojatiellä kunnes yhtään autoa ei kulje. Liikennevaloissa tilanne on erilainen, sillä silloin noudatetaan värikoodia, mutta tällöinkin jalankulkijalla on etuoikeus, mikäli valot palavat vihreinä yhtaikaisesti.
   Eräänä liukkaana talvi-iltana olin juuri ylittämässä suojatietä, joka oli suora jatko aiemmin kulkemalleni tienpätkälle, kun eteeni kaahasi takaani auto, joka siis kääntyi kohdallani vasemmalle. Sen kylki pyyhkäisi hädin tuskin metrin päässä minusta - mitä jos auto olisi lähtenyt luisuun tai kuski olisi arvioinut etäisyyden ja käännöksensä väärin? Kuskin olisi joka tapauksessa tullut hidastaa jäisessä kaarteessa, joten minun ripeän kävelemiseni odotteleminen tuskin olisi käynyt ylivoimaiseksi.
   Voin ymmärtää, että raskaan tai todella nopeasti ajavan kulkuneuvon ei välttämättä kannata etenkään talvisäällä yrittää jarruttaa suojatietä varten, jottei auto lähde luisumaan tai jottei jalankulkija ole suojatiellä juuri kun käy selväksi, ettei pysähtyminen vauhdista ollutkaan mahdollista suojatiehen mennessä. Kuitenkin autoilijoiden tulisi ottaa huomioon, että esimerkiksi lapsille opetetaan suojateiden olevan turvallisia tienylityspaikkoja. Huononäköiset tai kuuloisetkaan eivät välttämättä havaitse lähestyvää autoa ajoissa ylittäessään suojatietä.
   Vastuu on toki myös jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä - jäisellä tai muuten vaarallisella kelillä, kuten sumussa, voi olla parempi vain jättäytyä suosiolla tien reunaan odottelemaan, että auto on mennyt. Auton kanssa rinnakkain pyörätiellä ajavan taas kannattaa varoa siltä varalta, että auto jossain vaiheessa kääntyy hänen ohitseen - autoilija ei välttämättä näe häntä kunnolla vaikka muistaisikin vilkaista kuollutta kulmaa.
   Tilanteesta (autojen pysähtymättömyydestä) on seurannut se ongelma, että jalankulkijat empivät käyttää oikeuttaan silloinkin, kun autoilija ihan oikeasti antaisi tietä. Tämä jahkailu käy sekä autoilijan että jalankulkijan hermoille ja tilannetajulle, ja osaltaan vahvistaa autoilijoiden piittaamatonta käytöstä ja jalankulkijoiden epätietoisuutta oikeudestaan. Jos minulle annetaan tietä, olen huomannut ylittäväni tien suurin piirtein juosten jotten veisi liikennesäännöt tuntevalta autoilijalta enempää aikaa. Autoillessani (joka on melko harvinaista) taas muistan hidastaa ja pysähtyä ennen suojatietä, mikä selvästikin hämmentää jalankulkijoita, jotka sitten pöllämystyneenä uskaltavat ylittää tien, luoden hämmästyneitä katseita minuun päin. Myönnettäköön että tämä ei johdu pelkästään lainkuuliaisuudestani tai kohteliaisuudestani, vaan “surkeista” ajajantaidoistani - en uskalla ottaa riskejä (mikä nyt onkin hyvä asia) ja olen tyytyväinen kun saan jalankulkijaa odotellessani tarkkailla ympäristöä ja liikennetilannetta edessäpäin.

(Hmmm. Tulipa opettavainen olo...)

   Viime aikoina on käyty keskustelua uskonnollisten tunnusten kieltämisestä kouluissa. Uskonnollisten tunnusten kieltäminen loukkaa sekä uskonnonvapautta että sanan/ilmaisunvapautta - jokaisella pitäisi olla oikeus pukeutua niin kuin haluaa ja ilmentää persoonallisuuttaan ja arvomaailmaansa, tietyissä toisten huomioimisen rajoissa (esimerkeiksi viilattakoon, että liian eroottinen pukeutuminen julkisesti ei ole lasten psyykkisen kehityksen kannalta hyväksyttävää, ja väestöryhmiä vastaan hyökkäävät tunnukset taas ovat rasistisia ja aiheuttavat turvattomuutta). Muslimitytön huivi, kristityn rippiristi tai rock-musiikin ystävän monitulkintainen pentagrammi taas eivät ole loukkauksia ketään vastaan eivätkä häiritse ketään killuessaan kantajansa kaulassa.
   Ja mikä sitten edes laskettaisiin uskonnolliseksi tunnukseksi? Kiellettäisiinkö Kalevala -korutkin, koska pieni väestönosa pitää muinaissuomalaista tarustoa uskontonaan? Entäpä jin ja yang -symboli tai enkeliheijastin? Entäpä Prometheus -leiriltä saatu riipus (Prometheus on osa kreikkalaista tarustoa) tai gootin kantama, muinaisilta egyptiläisiltä periytynyt ankh -risti? Mitäpä jos rippiristi ei olekaan jollekulle uskonnollinen symboli vaan muistutus antajastaan?
   Paremmin ymmärrän vaatimukset poistaa uskonnollisia tunnuksia koulujen sisustuksesta, mutta uskonnon, historian ja kuvaamataidon luokkia lukuunottamatta en ole sellaisia juurikaan entisissä kouluissani nähnyt. Eikö kuvaamataidon luokan seinällä saisi olla julisteita kuuluisista, Raamatun henkilöitä kuvaavista taideteoksista? Syöpyvätkö haitalliset kuvat lasten mieliin ja aivopesevät heistä uskovaisia? Eivät. Edes tunnustukselliset uskonnontunnit kaikessa absurdiudessaan (koululaitos opettaa vielä kyseenalaistuksen taitoa oppimattomille lapsille todistamattomia asioita!) eivät riitä herättämään lapsukaisissa uskonnollista kipinää. (Kaiken lisäksi on tähdennettävä, että eräiden tutkimusten mukaan aivopesu on pitkälti mahdotonta: päästyään pois aivopesijöiden vaikutuspiiristä aivopesuyrityksen kohteeksi joutunut palauttaa oman arvomaailmansa, vaikka olisikin aivopesijöiden edessä näytellyt omaksuneensa heidän ajattelutapansa.)
   Kristinusko on osa suomalaista kulttuuria ja kristilliset perinteet ja koristeet osa suomalaisia juhlapyhiä. Jouluseimi-asetelma koulun aulassa lasivitriinissä ei loukkaa kenenkään uskonnon- tai mielipiteenvapautta, vaan se on joulukoriste muistuttamassa edessä siintävästä joululomasta, siinä missä rai-ruoho chenilletipuineen luo kevään tuntua. Mielestäni uskontoa voi arvostaa merkittävänä suomalaisen kulttuurin rakenteena, vaikkei uskovainen olisikaan. Luterilainen uskonto on omalla tavallaan yhdistänyt Suomen Länsi-Eurooppaan ja muokannut suomalaisuutta.

   Jokaisella on oikeus valita uskontonsa sekä ilmaista itseään. Uskonnollisten tunnustusten kieltäminen vaatetuksessa ei kuulu vapaaseen, avoimeen oikeusvaltioon.